LIHAPULLAT SINIHOMEJUUSTOLLA .3

Moi.
Mulla on ollut jo noin viikon ajan kauhea hinku julkaista tämä ohje tänne. Tänään vihdoin sain siihen mahdollisuuden, kun pääsin käymään ruokakaupassa. Ohjeen olen keksinyt omasta päästäni (en silti takaa, etteikö samanlaisia löytyisi netistä). Toivottavasti tykkäätte, jos kokeilette, nimittäin tästä tuli mun yks uus lemppariruoka !

Lihapullien tekoon tarvitset; jauhelihaa (mulla oli 700g paketti, käytin siitä noin puolet), sinihomejuustoa oman maun mukaan, yhden kananmunan (uskon, että onnistuu ilmankin), haluamasi mausteet (laitoin pippuria ja paprikamaustetta, suolaa ei mielestäni tarvinnut lisätä juuston takia).

Ohje on niinkin yksinkertainen, kuin että sekoita kaikki ainekset keskenään. Mutta kannattaa esimerkiksi lastalla tms. sekoitusvälineellä pienentää jauhelihaa, niin on helpompaa. Myöskin kananmunan rakenne kannattaa rikkoa ja sekoittaa ensin jossain muussa astiassa, esim. lasissa. Ja sitten tietystikkin sinihomejuusto täytyy murustaa, ellei valmiiksi ole murua.

 Aineiden yhdistämisen jälkeen MUISTA PAISTAA KOEPALA, niin tietää lisätä tarvittaessa mausteita. Jos koepalan maun toteaa hyväksi, niin ei muuta kuin palloja tekemään. Lihapullat voi paistaa pannulla, uunissa tai niinkuin itse tein, eli pintaan hieman väriä pannulla ja sen jälkeen uuniin kypsentymään loppuun (pidin itse 200'C, noin 15 min). Muistathan uunissa kypsentäessä ottaa huomioon pullien koon - mitä isompia, sen kauemmin, tietysti.

 Ja tadaa, ne ovat valmiita !

Lisukkeiksihan lihapullien kanssa voi laittaa ihan mitä itse tahtoo. Minä keitin perunoita ja tein punaviinikastiketta, joka tällä kertaa tuli kylläkin pussista. Raikkaaksi lisäksi pilkoin kurkkua, pikkutomaatteja ja paprikaa. Ruokajuomana mulla toimi vesi, like always, koska en maitoa juo.

Kuten jo tekstin alussa sanoinkin, niin tästä tuli ehdottomasti yksi mun lempiruuista ja ehdottomasti aion tehdä tätä myöhemminkin. Jos aiotte kokeilla, niin kertokaa ihmeessä sitten, että mitä tykkäsitte !

Palaillaan !

milla.

ps. Tästähän pystyy helposti tekemään omiakin versioita, pullista pihvejä tai mureke, sinihomejuuston lisäksi/tilalle jotain muuta. 

MINUSTAKO KOKKI? .2

Moi.
Kuten ensimmäisessä tekstissä mainitsinkin, niin opiskelen viimeistä vuotta ammattiopistossa. Keväällä valmistun, musta tulee kokki. Onhan se erittäin ihana kuvitella, että enää puolisen vuotta, niin olen valmis. Mutta nyt loppua kohden mua on alkanut kaduttamaan yhä enemmän.

Oon pienestä pitäen tykännyt ruuanlaitosta ja leipomisesta, ja kotitekoista ruokaa ei ole ikinä päihittänyt mikään. 7-luokalla sain ajatuksen, että hei, minusta tulee kokki ja tämä on saletti (monien muiden haaveammatien lisäksi siis).  Se ajatus kerkesi vaihtua yläasteen aikana moneen otteeseen, mutta silti juuri tuo tietty kummitteli jossain alitajunnassa jatkuvasti.
Yhteishaussa mietiskelin kauan ravintola-alan ja matkailualan välillä. En edelleenkään tiedä, miksi valitsin näin. Ehkäpä kapinoidakseni vähäsen (suvussani on entisiä ja nykyisiä ravintolatyöntekijöitä).

Ensimmäisen vuoden syksyllä mulla oli fiilis, että tämä ei ole mun juttu. Tämä fiilis toistui joka syksy, mutta en silti tehnyt mitään sen eteen, että se katoaisi. Paitsi istuin koulunpenkillä puoliväkisin ja kestin. Työssäoppimisista en ole tykännyt ikinä, mutta loppujenlopuksi on niinkin mukavaa ollut, että eräässä paikassa olin kaksi jaksoa putkeen ja vielä kesätöissäkin muutaman vuoron.
Työssäoppimisten avulla oon tajunnut sen, että tahdon tehdä enemmän ihmisläheistä työtä. Jälkeenpäin ajatellen oon eniten tykännyt TOPeista, joissa oon ollut kahvilassa, koska niissä saa olla kontaktissa muiden ihmisten kanssa ja tehdä heille hyvä mieli (plus sitten tietenkin aikaisemmin mainittu paikka).

Vaikka olenkin oppinut ja kokenut paljon, ei tämä silti tunnu mun jutulta. Ruokaa teen mielelläni vieläkin kaikesta huolimatta ja nautin siitä, mutta oon tajunnut, että tekisin sitä mieluummin suurella rakkaudella ystäville ja muille läheisille kuin kiireisessä iltavuorossa ravintolan keittiössä.

Kaikesta huolimatta olen tykännyt olla koulussa vaikka on huonojakin päiviä ollut. Olen saanut pari läheistä ystävää ja hurjasti taitoa tehdä ruokaa. Kuitenkin olen jo kauan sitten päättänyt, että keittiöhommia en valmistumisen jälkeen tee päivääkään muutakuin jos on aivan pakko ja hengenhätä. En sano, että kokin hommat on ovat p*skaa, on mullakin päiviä kun suorastaan nautin mennä työssäoppimispaikalle/kouluun. Tämä ei vaan ole mun juttu.

Ehkäpä suurin asia, minkä olen oppinut, on se, että välillä kannattaa oikeasti kuunnella vanhempia. Vaikka kyseessä olisikin oma tulevaisuus.


milla.

HELLO .1

Moi.
Vuonna 2014 marraskuussa kirjoitin vimeksi "esittelytekstiä" tähän samaiseen blogiin. Nyt olen täällä taas,  tasan kaksi vuotta myöhemmin. Ajattelin tehdä tämän hieman erilailla kuin aiemmin, ja käyttää tässä kaksi vuotta sitten kirjoittamaani tekstiä, osia siitä.

@Königssee, Saksa

"Olen siis Milla, 16 vuotta ja asun Jyväskylän lähiseudulla. Opiskelen ammattiopistossa ensimmäistä vuotta ja luulen, että amis oli ehkä sittenkin väärä valinta mulle - tai ainakin väärä ala."
Edelleenkin olen Milla, hei vaan. Olen 18-vuotias ja vieläkin asustelen täällä missä myöskin kaksi vuotta sitten. Opiskelen amiksessa kolmatta eli viimeistä vuotta ja todellakin, tämä oli tääysin väärä valinta meikäläiselle.

"Perheeseen kuuluu äiti, isäpuoli, kaksi pikkusiskoa ja pikkuveli. Kalojakin löytyy muutama kipale. Mun vanhemmat erosi ennen ku synnyin, iskä asuu Tampereella äitipuolen ja kahden pikkusiskon kanssa."

Perheeseeni kuuluu äiti sekä nuo kolme pienempää sisarusta. Kaloja ei ole enää ollut pitkään aikaan, eikä mulla tällä hetkellä ole muitakaan lemmikkejä. Isä asuu edelleen Tampereella, äitipuoleni ja siskojeni kanssa. 

"Muutin pois kotoa suunnilleen pari kuukautta sitten. Nykyisin asun 27 neliömetrin yksiössä, joka on varsinainen tilaihme (huomatkaa sarkasmi), mutta oon ihan tyytyväinen. Nurkissa pyörii muutama pölypallero ja silloin tällöin mun poikaystävä Ville."

Muutin pois kotoa yli kaksi vuotta sitten. Keväällä muutin tuosta 27neliön 'tilaihmeestä' paljon isompaan asuntoon ja olen tyytyväinen. Nurkissa pyörii edelleen noiden pölypalleroiden lisäksi mun poikaystävä Ville. 

Kaksi vuotta sitten tekemässäni tekstissä mainitsin myös, että "Rakastan valokuvaamista, vaikka aika laiskasti tartunkin kameraan." Rakastan valokuvaamista edelleen, vaikka en järkkäriäni edelleenkään kamalasti käytä, muutakuin kesäisin. Asiaan on silti tullut muutos; hankin uuden puhelimen hieman yli vuosi sitten, joten napsin sillä kuvia milloin mistäkin, paljon enemmän kuin ennen. Tulevat kuvat olen ottanut kaikki itse, joko puhelimella tai järkkärillä, toivottavasti eivät kamalasti eroa laadultaan.

Vaikka mulla menikin hermo tätä kirjoittaessa noin satakymmenen-prosenttisesti, niin olihan se ihan kivaa oikeasti. Jos kellään koskaan on mitään sanottavaa mistään, niin sano ihmeessä, sitä vartenhan kommenttiboksi on. Ja jos joku tahtoo päästä ehkä himpun lähemmäs mun elämää näin alkuun, niin mua voi seurata instagramissa nimimerkillä  millasantala .

Nähdään taas ! 

milla.

ps. pahoittelen, vuoden 2014 tekstiä ei enää ole olemassa.